Valittelinkohan edellisessä kirjoituksessa vielä että on märkää ja pimeää ;) No, nyt on lunta ja pakkasta ollut ihan omiksi tarpeiksi. Metsässä on niin paljon lunta, että lenkkeily on välillä raskasta erityisesti Pessille, jonka takapää ei ole ihan nuoruuden voimissaan. Pitemmiltä lenkeiltä tai jossei ole jotain polkua tai uraa missä mennä, oon jättäny Pessin suosiolla kotiin. Mustin kuntopuolta on ylläpitänyt hienosti hiihtoinnostus; normaalille metsälenkille on tehty ihan kelpo latu, jota näkee hyvin suksia pimeälläkin. Joinain päivinä on päässyt useamman kerran metsään hiihtolenkille, kun isäntäkin on innostunut suksille. Maaliskuussa on aika Piiralle, katsotaan onks koiraparka ihan jumissa kun on joutunut rämpimään syvässä lumessa. Ja tietty jäälle pääsee ihanille lenkeille suksilla ja ilman. Odottelemme vielä kevätaurinkoa, niin kaikki on täydellistä!

Mustin treenit jatkuu... Peten hallilla on aloiteltu nyt myös A-esteen (tosin agility-A) ja pk-hypyn harjoittelu pikkuhiljaa. Jos vaikka keväällä innostuisi laittamaan sen esineruutuasian kuntoon. Tokossa on ollut vähän sellainen hitaan etenemisen kausi; tunnari alkaa näyttää jo ihan kivalta, palautuksessa tekee aika ison banaanin sivulletulossa, mutta muuten treeniolosuhteissa toimii ihan mukavasti. Nyt tarttis tehdä erilaisissa paikoissa ja ottaa ne kisamaiset alkukuviot mukaan, niin että tulis varmuutta että ymmärtää mitä tehdään vaikka paikka tms. olosuhde muuttuu. Ruudun kanssa onkin sitten taisteltu oikein kunnolla. Paikka on siis ollut hukassa pitkään (noin 6 kk), jonka aikana on tehty hyvällä (näyttämällä, kutsumalla, lelulla, namialustalla), mikä ei ole johtanut toivottuun tulokseen. Edelleen paikka ei ollut varma, eikä koira oikein tajunnut tai ottanut asiaa tosissaan. Siispä sitten siirryimme seuraavaan vaiheeseen, eli joulukuussa aloitin et siirrän sen pannasta oikeaan paikkaan aina jos tarjoaa jotain muuta. Mustihan oli moisesta kohtelusta tyrmistynyt, pisti korvat luimuun ja hiippaili ympäri ruutua. Nyt alkaa pikkuhiljaa ehkä näkymään valoa tunnelin päässä; omalla tiellä kun treenaan ulkona niin on nyt noin viikon mennyt suoraan ja 100% ruudun takaosaan keskelle. Ulkona välillä lipsuu liukkaalla niin et takajalat on ulkona mut en nyt siitä ota ongelmaa, voi sitten korjata ajoittamalla omaa seis käskyä aikaisemmaksi. Nyt sitten pitäisi uskaltaa siirtää myös muualle... Muissa treeneissä oon nyt vaan lähettänyt suoraan lelulle enkä sen kummemmin vaatinut mitään ruutuun liittyvää.Huh huh, aika raskasta tää hinkkaaminen. Musti on vähän sen sortin koira, et tällainen missä joutuu vähän vaatimaan ja koira joutuu miettimään et mitä halutaan, pistää hetkellisesti myös muissa liikkeissä sen parhaimman iloisuuden osin pois. Mut uskon kyl et se tulee hyvin takaisin, kun vaikea asia menee ohi ja tulee varmuutta. Kaukoja tehdään kotona 1-2 kertaa päivässä, hitaasti hyvä tulee... Nyt voin ottaa jo vähän etäisyyttä ja vaikuttaa hyvältä. Huono puoli on se, et kun on itse kauempana, ei täysin näe mitä koira tekee kaikilla jaloillaan. Pitäis keksiä sisälle joku peilisysteemi tms...

Onpahan oikeesti ihan kamalan pimeää ja märkää... Tässä vaiheessa vuotta todellakin aina miettii, että olisi kiva asua pohjoisemmassa! (Vai onko sielläkään pakkasta ja lunta?). Lenkkeilyä auttaa huomattavasti hyvä otsalamppu, jonka kanssa sitten rämmitään iltaisin pimeässä metsässä. Onneks on yksi iltavuoro, jolloin ehtii käydä valoisan aikaan lenkillä arkenakin ;) Onneks koirat on niin fiksuja ettei painele menemään pimeässä yhtä hulluna kun päiväsaikaan, eihän niitä uskaltais päästää juoksemaan, jos tarttis pelkää että ne pimeässä törmää päin puita ja risuja.

Treenimotivaatio on jotensakin matalaa ja ei voi kyllä syyttää etteikö olisi mahdollisuuksia. Meillä on meinaan niin hyvä mäihä, että aivan 1,5 km päähän on tullut nyt syksyllä Peten koiratarvikkeen sisähalli, jonne ostin kausikortin. Voin siis käydä koska vaan treenaamassa, kunhan ei ole hallilla ei ole vakiovuoroa varattu. Tarkoittaa siis käytännössä lähinnä keskellä päivää ja myöhään illalla. Mutta siis loistavat treenimahdollisuudet ihan vieressä. JEE! Oon kuitenkin aina kun mahdollista, niin treenannut ulkona, on jotenkin enemmän tilaa juosta ja koiralle ei tuu niin nopeasti kuuma. Oman seuran treeneissä ollaan sit to iltaisin käyty kans ihan isolla ja hienolla maneesilla, joten ei voi väittää ettäkö motivaation puute olisi tästä vuodenajasta...

Ehkä johtuu osin siitä, että nyt pitäis jaksaa tehdä aika paljon ihan vaan töitä, että saisi nää uudet asiat sellaiseen kuntoon et vois mennä kisoihin. Tunnarin kanssa tuli tsemppifiilis pari viikkoa sitten ja tein joka päivä 2 kertaa päivässä lyhyen harjoituksen, ja 2 viikon jälkeen alkoi jo olla ihan hyvällä mallilla. Musti on TOSI varovainen tässä asiassa. Silloin kun aloittelin viime keväänä, niin yritti tietty tuoda kaikki vieraat kapulat samalla kertaa, ennätys taisi olla 7 keppiä suussa. Sanoin tosi nätisti muutaman kerran jälkeen, että tästä ei nyt ole kysymys, vaan pitäisi tehdä se sama "etsi" mitä on tehty aikaisemminkin. Sitten kun ymmärsi, että täytyy valita oma, niin meni täysin jumiin. Juoksi kapuloille ja jäi vaanimisasennossa luimistelemaan ja odottelemaan apua. Nyt sitten tänä syksynä on yritetty harjoituksessa saada koiraa vapautumaan. Tunnarikuurin jälkeen alkoi olla jo ihan kiva tilanne, ei aina laukkaa, mutta ilme on kuitenkin iloinen. Huh huh, tuntuu vaan siltä että saan tehdä vielä hurjasti hommia ja iloisia harjoituksia ennenkuin tämä juttu on varma hankalammassa tilanteessa. Ruudun paikka on häviksissä edelleen. Lelun kanssa jotenkin vaikeuksia keskittyä mihin kohtaan juoksee, menee edelleen helposti sivureunoihin tai etureunalle ja jää väijymään jos heittäisin jo pallon. Näyttäminen ei auta, sitä on tehty aika paljon. Ajattelin nyt ens viikoksi ottaa projektiksi kokeilla toimisiko alusta merkkaamassa oikeaa paikkaa. Ja sit viel ne kaukokäskyt... Ne ei varmaan valmistu ikinä... Heh heh, yritetään jaksaa tehdä joka ilta ja katsotaan jos vaikka parin kk päästä alkaisi näkyä... Pitkäpiimäistä puuhaa tää toko. Tavallisissa treeneissä on sit yritettykin vaan pitää hauskaa, tehdä niitä juttuja mitä koira osaa ja pitää huolta että vauhti säilyy.

Musti on keskittynyt pohjavillan kasvatteluun, katsotaan saisiko sellaisen pörröturkin että viittisi käydä oikein näytelmässä ;)

Nyt sitten menin leikkaamaan Mustin (steriloimaan)... Pitkään harkitsin olisinko odotellut vielä seuraavan juoksun yli, mutta sitten ajattelin että samapa tuo nyt on, nyt oli sopiva aika parannella ja sit seuraava juoksu ei tuu sotkemaan talven hallitreenejä. Töissäkin sattui olemaan rauhallinen päivä viime viikon tiistaina, joten mikäs siinä. Oon aina tiennyt, etten itse ala pentuja teettämään, vaikka olisi kuinka hieno koira, ei oo mun hermoille sopivaa puuhaa tuo kasvattaminen... Mustilla onneks on noita siskoksia 7 kpl, joten muut saa sitten jatkaa sukua jos siihen on aineksia :) Juoksut sotkee jonkin verran treenejä ja sit aina se "valeraskausaika" juoksun jälkeen on rasittava. En tiedä nyt teinkö "oikean päätöksen", mutta nyt ei auta enää ihmetellä ;).

Vähän jännitti leikkaus, joka kuitenkin meni ihan hienosti. Musti -parka oli tietty ekan vuorokauden kipeä, vaikka saikin kaikki maailman kipulääkkeet. Fiksuna koirana makaili lattialla ja písti korvat luimuun ja heilutteli häntää, muttei liikkunut yhtään, kun tiesi että liikkuminen sattuu haavaan. Loppuviikon olikin sitten vaikeuksia pitää neiti aloillaan, niin että ehtii paranemaan. Nyt aletaan olemaan oma rasittava itsensä ja oonkin alkanut aika normaalisti lenkittämään. Nyt sitten jäädään jännittämään tuleeko jotain virtsanpidätysongelmia tai muuttuuko turkki ihan pörröiseksi. (kääk...)

Sairasloman loppuvaiheessa vihdoin otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin tunnari - ja kaukokäskyprojektin. Tavoite on tehdä nyt muutaman viikon ajan joka päivä lyhyt treeni omalla pihalla ja katsoa pääsiskö vähän eteenpäin. Tunnarin on jo tajunnut aika hyvin, tarvitsee nyt vaan vahvistusta. Ja sit niitä "pidä" harjoituksia uudelleen tunnaripalikan kanssa, miten onkin niin helppoa pyöritellä sitä suussa... Kaukot junnaa edelleen samalla paikalla, onnistuu niin että seison edessä, mut en usko että M tajuaa vielä mitä haetaan ihan tarkalleen. Jatkamme harjoituksia...

Aamusin on ollut jo kuura maassa, mikä on siinä mielessä ihanaa, ettei koirien tassut tule niin kurasiksi aamulenkillä ;). Syksy on hujahtanut vauhdilla, kovin paljoa ei olla koirien kanssa ehditty puuhata lenkkeilyä lukuunottamatta. Ensin syyskuun alussa olin 4 pv reissussa Portugalissa työn merkeissä, Musti oli Christan luona maailman parhaassa hoidossa, kiitos! Nyt syyskuun lopussa oltiin vielä lomareissulla viikon ajan, Musti oli Sarin perheen luona, suurkiitos! Treenit on olleet reissujen takia aika katkonaisia ja omaa ajatusta on ollut vaikeuksia saada kasaan.

Syyskuun alussa saatiin yksi syksyn tavotteista tehtyä, eli käytiin AVO -luokan tokokisoissa katsomassa miltä näyttää. Paikkana oli Tuomarinkartanon nurmikenttä, kokeen järjesti Labradorinnnoutajakerho. Paikalla oli komeita labbiksia, mistä meidän kotijoukot olisi olleet innoissaan, tuomarina oli Ossi Hrajula kera tuomariharjoittelijan. Paikallaolo oli kait ihan hyvä (10), alku- ja loppuasennot ainakin, Musti oli tosi innoissaan, hyppi mua vasten ja yritti riekkua. Vire tippui vähäsen sitten kun odottelun jälkeen mentiin uudelleen kehään, oli kuitenkin ihan häntä ylhäällä ja reipas, vaikkei riekkunutkaan samalla tavalla. Oon siis yrittänyt keskittyä treeneissä ja nyt sit kokeissa, et M pysyis innokkaana ja antanut sen olla jopa vähän kuriton, purra mua käsivarteen jne. koska ongelmana on ollut vähä liiallinen tarkkuus ja varovaisuus. Seuraaminen ei tuntunut yhtä hyvältä ku treeneissä, mutta oli kait ihan kelpo (9,5). Liikkeestä maahan oli hyvä (10). Seuraavaksi tehtiin liikkeestä seisiominen samasta kohdasta ja samaan suuntaan kun maahanmeno. Jos olisin etukäteen katsonut muiden suorituksia, olisin ehkä tajunnut, että tämä on vähän vaikea paikka tällaisen koiran kanssa ja olisin ehkä tajunnut viritellä jotenkin liikkeiden välissä seisomista varten... Toiveajattelua ehkä ;) Musti kuitenkin taisi paukahtaa maahan jo melkein kun avasin suuni käskyyn, joten tästä 0. Luoksetulo oli ihan ok, lähti vauhdilla, annoin käskyn ehkä vähä myöhässä, mut totteli heti ja jarrutti. Loppuosan vauhti oli myös laukalla, mut ei niin "raivolla" kun eka osa, tähän täytyy viritellä vähän jännitettä. Sivulle tulossa jälleen sama virhe, koski kuonolla mun käteen, on vissiin joku sellainen namin tarkistus/kerjäysjuttu. Tätä työstetään... Nouto oli hyvä (10), itse voisin ottaa tähän vielä vähän energiaa enemmän, mut täytyis vissiin olla tyytyväinen et ottaa ja kantaa vauhdilla ja siististi, vaikkei olekaan kovin räjähtävä. Kaukokäskyissä eka asento oli vajaa (9,5), muuten hyvä. Hypyssä olisin voinut taktikoida paremmin lähetyskohdan, kun tiedän et kääntyy ja istuu aina oikealle puolelle, nyt siis jäi esteen oikealle puolelle istumaan, ja jouduin antamaan pienen vartaloavun et varmistin sen et hyppää myös takasinpäin (9). Musti siis oli kokonaisuudessaan hieno ja olin erityisen tyytyväinen kun vire nousi kisan edetessä ja koira oli sen oloinen et on kia tehdä yhdessä töitä. Pisteitä kertyi 170,5 p. Nyt ei siis tartte mennä enää avoimeen, ja täytyy alkaa opettaa kaukoja ja tunnaria, blääääh.

Kesän jälkisaldo on ollu tosi vaatimaton, ehkä 10 jälkeä yhteensä koko kesänä. Vielä riittäis syksyä jos jaksais aktivoitua tässä asiassa. Olin ajatellu käyttää myös BH -testissä syksyllä, mutta taidan jättää keväälle. liikkeestö istuminen on vielä vaiheessa ja pk -kisoihin ei tällä treenaamisella ole vielä aikoihin asiaa.

Mustilla on tullu nyt syksyn myötä hurjasti lisää energiaa. Mihin lie liittyykin, onko ilmojen viileneminen, valeraskauksien ohitus ja iän lisääntyminen vai mikä lie, mutta aika hauskaa on nyt ollu treenaaminen, jee!

Taas on vierähtänyt aikaa edellisistä päivityksistä. Kesälomat on pidetty ja sujuivat aika lailla perhelomailun merkeissä. Veneiltiin vähän ja käytiin paljon uimassa. Muumimaailmareissulla Musti kävi katsastamassa paikallisen koirahoitolan ja hyvin oli kai päivä mennyt. Ihana lähteä ajelemaan rankan päivän jälkeen, kun tiesi, että koira on käynyt 2 kertaa lenkillä päivän aikana. Kiitos!

Töiden alettua jonkin verran kateissa ollut treenimotivaatiokin löytyi jälleen ja nyt on alettu kasailemaan avo -liikkeitä ihan tositarkoituksella. Vielä ei ole ihan valmista, mutta syksyllä olisi kiva jos alkaisi olla.

Toko asian tiimoilta oltiinkin tosi tarkassa syynissä viime viikonloppuna, kun lauma uusia tokotuomareita suoritti loppukoettaan ja pari arvostettua vanhaa tuomaria valvoi koetta tuomarikollegion muodossa. Musti suoritti alo -liikkeet, joista paikallaolo oli hyvä (10). Seuraamisessa huomasin, etten ollut harjoitellut tarpeeksi pitkää pätkää. Seuraaminen oli selvästi alo -luokan perusseuraamista pidempi, hihnassa meni ihan kohtuudella, täyskäännös aukesi jkn verran, arvio oli 8. Kun jatkettiin vapaanaseuraamista samaan syssyyn, niin puolivälin jälkeen Musti alkoi olla sitä mieltä, että nyt on jo liian pitkää ja alkoi tarjota liikkeestä seisomista kahteen kertaan, arvio oli 6. Tässä kohdassa huomasin selvästi että Musti ei jaksanut kunnolla, vire oli matala. Luoksetulo oli ihan ok, arvio 8, virheenä että osui minuun sivulle tullessa. Maahanmeno taisi olla ihan ok, jotain virhettä siinäkin oli, arvio kuitenkin 9, Seisominen oli kans 9, seisoi vissiin vähä vinossa. Hyppy muuten ok, meni istumaan suoraan, minkä tiesin tapahtuvan, kun sitä on nyt harjoiteltu, 8. Kokonaisvaikutus taisi olla 9. Palautetilaisuudessa käytiin tosi tarkkaan kaikki virheet läpi (kirjoitin oikein ylös ) ja lähdin sitten ajelemaan kotiin aika lailla matalalla mielellä, harkitsin jo siirtymistä öljyvärimaalaukseen tai käsitöihin. Illalla sitten mietin asiaa uudelleen, ja analysoin mistä Mustin väsymys johtui.... Tietty hiekkakentällä oli kuuma, seuraaminen oli tosi pitkä, liikkeiden välissä odotettiin useamman min ajan, kun tuomarikokelaat kirjoittivat arviotaan. En ole riittävästi harjoitellut tällaista "tylsää" tilannetta, vaan harjoitukset on pääosin hyvin hauskoja koiralle, leikitään ja palkataan paljon. Musti on vähä sen sorttinen että menee passiiviseksi jos jossain asiassa ei ole itsetuntoa, uskon, että seuramista olis pitänyt harjoitella myös riittävän pitkiä pätkiä, että usko palkan tulemiseen säilyy. Ja sit itseasiassa mietinnön jälkeen totesin, et saan olla tyytyväinen siihen että teki kaikki asiat teknisesti ihan ok vaikka oli väsynyt/matalassa mielentilassa. Tilanne oli sellainen, että arvostelussa oltiin tosi tarkkana ja etsittiin kaikki pienimmätkin virheet, ei kyllä herkkänahkaisille .  Joten loppuenlopuksi ihan ok... (olemme palautuneet järkytyksestä).

Jatkamme siis kuitenkin tokoharrastuksen parissa... Täytyy yrittää paremmin vielä rakentaa palkkauskeinoja, joita voi käyttää kisatilanteessa. ja aloittaa harjoittelemaan palkkaamattomuutta tekemällä välillä pari liikettä suullisella kehulla ennen varsinaista palkkaa ja vaihdella mistä se tulee. Ja säilyttää usko siihen, että Musti on sen sorttinen koira, että se menee rauhalliseksi kun se on epävarma tilanteesta ja iloisuus tulee kyllä takaisin kun sillä on enemmän kokemusta ja varmuutta. Kyllä tämä siis tästä ;)